Jonas Salonen

Varatuomari, oikeustieteen kandidaatti

040 187 7588
jonas.salonen@romo.fi

Olen valmistunut Lapin Yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta 2007 jonka jälkeen auskultoin Rovaniemen käräjäoikeudessa.

Siitä lähtien olen työskennellyt juristina niin valtiolla kuin yksityisellä sektorilla. Lahden seudulla olen toiminut lakimiehenä vuodesta 2015 lähtien.
Toimeksiantoja hoidan koko Suomen alueella.

Kokemukseni on osoittanut, että  parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamisessa tärkeintä on avustajan ja asiakkaan luottamuksellinen yhteistyö.
Kanssani et jää lain kiemuroissa yksin.

Palvelen asiakkaitamme suomeksi, englanniksi ja saksaksi.

Vapaa-aikani vietän perheen ja ystävien kanssa. Vähäinen yli jäävä aika kuluu musiikin ja kirjallisuuden parissa.

Erikoisalueeni: rikos- ja riita-asiat, ulkomaalaisasiat