Pekka Romo

Asianajaja, varatuomari, osakas

0400 491 073  
pekka.romo@romo.fi

Olen Asianajotoimisto Romon perustaja. Asianajotyön lisäksi johdan toimistoamme: jaan työtä muulle henkilökunnalle, valvon työn laatua ja opastan nuorempia kollegoja sekä kannan viime kädessä vastuun toimiston taloudellisista asioista ja toimintamme kehittämisestä.

Valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1977. Varatuomarin arvonimen sain vuonna 1979 ja vuonna 1980 minut hyväksyttiin Asianajajaliiton jäseneksi. Ennen oikeustieteen opintojani opiskelin vuoden Tampereen yliopiston taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa. Olen myös jälkeenpäin hankkinut runsaasti erilaista lisäkoulutusta. 

Olen maalaisasianajaja – minulla on siis laaja kokemus ja tuntemus tavanomaisilta oikeudenaloilta. Asianajotyössäni keskityn yhtiö- ja yritysasioihin, yritysjärjestelyihin ja niihin liittyviin veroasioihin sekä konkurssi-, yrityssaneeraus- ja ulosottoasioihin. Lisäksi hoidan perintöasioita ja toimin tarvittaessa pesänselvittäjänä ja pesänjakajana.

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja yhteisöllisen avun tarjoamisesta, ja perheyhteisöni on minulle tärkeä. Toimin Hämeenlinnan Lentopallokerhon puheenjohtajana, ja olen itsekin harrastanut vuosia erilaisia pallopelejä ja liikuntaa eri tavoin. Vapaa-ajallani rentoudun mökillä tai vaellan. Olen myös harrastanut lausuntaa 20 vuoden ajan. 

Erikoisalueeni: yritysjuridiikka, maksukyvyttömyysasiat, sopimusoikeus, perhe- ja perintöoikeus, testamenttiasiat, oikeudenkäynnit, veroasiat